Meidän on aika kokoontua mielenilmaukseen päivänä, jolloin valtioneuvoston ravintoloiden toiminnan rajoittamista koskeva asetus astuu voimaan. Tällä asetuksella – ja mahdollisen kiihtymisvaiheen giljotiinilla – tulee olemaan äärimmäisen suuret vaikutukset sekä työllisyyteen että ravintoloiden pystyssä pysymiseen. Valtioneuvoston päätökset uhkaavat perustuslain takaamaa oikeutta elinkeinovapauteen ja työhön. Nyt jos koskaan on aika nostaa ääntä, sillä olemme joutumassa syyttä koronaviruksen sivullisiksi uhreiksi.
Toistaiseksi tartunnoista vain 2-6 %:ia on pystytty jäljittämään ravintoloihin**. Rajoituksien oikeutus tuntuu perustuvan merkittävin osin spekulointiin. Kun säädöksiä jaetaan ”soppakauhaperiaatteella”, eikä altistumisia ja tartuntoja koskeva data suoranaisesti puolla ravintoloita koskevia rajoituksia, on meillä oikeus vaatia parempia perusteluita näille äärimmäisen rankoille kiristystoimille. Elinkeinomme on vaakalaudalla. Soppakauhat kuuluvat keittiöön, eivät valtioneuvostoon.
On huutava vääryys, että alueilla, joissa altistumis- saati tartuntatapauksia ei ole, sovelletaan samoja säädöksiä kuin tartuntojen kiihtymisalueilla. Soppakauhalla heilumisen sijaan tarvittavien rajoitusten tulisi olla paikallisia ja peilata ko. paikkakunnan vallitsevaa tartuntatilannetta. Rajoitusten kohdalla tulisi lisäksi aina pohtia rajoitusten kohdistamisen ajallisuutta: arkiöinä tanssilattioilla ei ole ruuhkaa.
Kukaan ei kiistä sitä, etteikö tilanne olisi vakava ja etteikö koronan luomaan terveysuhkaan tulisi suhtautua vakavuudella ja pieteetillä. Päätösten soisi kuitenkin perustua faktoihin, ei tunteisiin.
Ja vielä sananen dialogista. Tällä hetkellä alalla vallitsee yleinen turhautuminen yksisuuntaiseen vaikuttamiseen. Kentän toimijoita (ravintoloitsijat, henkilöstö) ei kuunnella. Kukaan ei tiedä, miten kauan elämme koronapelon ja uhan alla. Kategoristen kieltojen ja rajoitusten sijaan meidän tulisi keskittyä ratkaisulähtöiseen keskusteluun.
Ravintolat ovat tehneet parhaansa, jotta koronavirus ei leviäisi ravintolatilojen tai työntekijöiden kautta. Tämän hetken poliittinen argumentointi sisältää usein negatiivisen ja syyllistävän vivahteen, ja se iän ikuinen ”viinaperkele” kummittelee edelleen päätöksien taustalla.
OHJEISTUS MIELENILMAUKSEEN OSALLISTUVILLE:
Pyydämme koko ravintola-alan kenttää saapumaan Helsingin Kansalaistorille torstaina 8.10. klo 15. Tilaisuudessa on tavoitteena kuulla lyhyitä puheenvuoroja niin ravintola-alan ammattilaisilta kuin heidän edunvalvojiltaan. Tärkeintä on kuitenkin meidän tekijöiden läsnäolo!
Pyydämme mielenilmaukseen osallistuvia huolehtimaan turvaväleistä. Meitä kun on perin monta, niin asianmukaisin turvavälein täytämme koko torin.
Turvallisuusohjeistus:
– Ethän tule paikalle, jos sinulla on mitään hengitystieoireita tai jos tunnet itsesi sairaaksi.
– Pidä 1-2 metrin turvaväli muihin kuin omaan seurueeseesi kuuluviin ihmisiin.
– Tilaisuudessa olisi vahvana suosituksena käyttää kasvomaskeja.
– Soppakauhat ovat erittäin tervetulleita, joskaan ne kädessä ei soisi liian suurieleisesti heiluttavan.
#faktattiskiin #oikeuttaravintolaalalle
Yhteydenotot: Joni Bitter (Bar Loosen / Iggy’sin) ravintolapäällikkö) / joni@barloose.com Tapahtuman grafiikasta vastaa Jussi Ekberg / Blue Beat Grafix.
** Alueelliset erot ovat suuria ja tilastot usein puutteellisia. Faktaa on vaikea saada.