Syksyn yhden päivän tapaaminen pidetään Turussa 6.9.2019 hävikki- teemalla. Päivä alkaa Turun yliopiston Flavoria- tutkimusravintolasta www.flavoria.fi, jossa apulaisprofessori Mari Sandell johdattaa meidät hävikin maailmaan ja esittelee Flavorian toimintaa. Sen jälkeen siirrymme tekemään ”hävikki- ruokaa” Turun ammatti- instituutin opetuskeittiöihin. ( Pohjoismaiden Keittiömestariyhdistyksen hallitus syö laittamamme ruoat) Jokaisesta pohjoismaasta on Young Chef mukana.

Toinen tapaaminen pidetään Saariselällä 7-10.11.2019. Teemme Lapin Keittiömestareiden kanssa Herkkupöytää. Mukaan mahtuu 6 nopeinta nuorta. Lähdemme keskiviikkona 6.11 yöjunalla ja palaamme 10.11 yöjunalla joten kotona 11.11 aamulla.

Kolmannen tapaamisen ajankohta on vielä auki.

Keväällä 2020 ensimmäinen tapaaminen on 7-9.2.2020. Tapahtuma on Keittiömestariyhdistysten Liittopäivät sekä Suomen Keittiömestariyhdistyksen 70- vuotis syntymäpäivät. Suomen Young Chefs Club tapaa siellä koulutuksen ja työnteon merkeissä. Ohjelma tulee myöhemmin.

Young Chefs toimii Suomen Keittiömestarit ry:n alaisuudessa omalla budjetillaan. Toimintaa tukevat myös alueyhdistykset ja muut yhteistyökumppanit. Mikäli olet Etelä-Suomen Keittiömestareiden alueelta ja olet kiinnostunut Young Chefs -clubin toiminnasta, ole yhteydessä Ville Parkkiseen youngchefs (at) keittiomestarit.fi.