Etelä-Suomen Keittiömestarit Ry
Etelä-Suomen Keittiömestarit on toimintaperiaatteeltaan humanitäärinen järjestö, jonka tavoitteena on edistää jäsenistönsä kädentaitoja, ammattitaitoa ja yhteistyötä. Yhdistys toimii myös yhteistyökanavana alan muihin järjestöihin.
Yhdistys kuuluu Suomen Keittiömestareiden Liiton ( SKM ) kautta Pohjoismaiden Keittiömestareiden Liittoon ( NKF ) sekä Kokkien Maailmanliittoon ( WACS ) .
Jäsenistöön kuuluu ravintoloiden, henkilöstöravintoloiden ja muiden ruokapaikkojen keittiömestareita, pääkylmäköitä ja vuoromestareita. Lisäksi osa jäsenistöstä toimii alan oppilaitoksissa opettajina ja ohjaajina sekä muissa alaan liittyvissä toimipaikoissa erilaisissa tehtävissä. Jäsenet järjestävät myös konsultaatiotilaisuuksia, myyjäisiä, messu-, ja ruokaesittelyjä.
Yhdistys pyrkii järjestämään matkoja kansallisiin ja kansainvälisiin gastronomia-, messu-, ja kilpailutapahtumiin yhteistyössä muiden järjestöjen kanssa.
Jäsenistön sosiaalisen kanssakäymisen edistäminen on osa yhdistyksen toimintaa, jonka puitteissa järjestetään yhteisiä tutustumis- ja vapaa-ajanvietto tilaisuuksia.
Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi liittyä jokainen, joka omaa keittiömestarin tai pääkylmäkön ammattipätevyyden, on toimessa oleva keittiömestari ja on toiminut vähintään kaksi vuotta esimiestehtävissä.
Yhdistykseen voi liittyä myös kannatusjäseneksi, jolloin ei edellä mainittuja kriteereitä vaadita. Kannatusjäsenellä on samat edut kuin varsinaisella jäsenelläkin, mutta ei äänioikeutta yhdistyksen kokouksissa joissa joudutaan äänestämään.
Myös uransa alussa olevat keittiömestarit ja mestareiksi tähtäävät ovat tervetulleita mukaan YoungChefs -toimintaan. Ilmoittaudu yhteydenottolomakkeella tai laita sähköpostia youngchefs (a) keittiomestarit.fi. Mukaan voivat tulla 18-25 -vuotiaat keittiömestarin alut.
Yhteydenotto
Gastronominen ilta ja merkkipäivämuistamiset
Vietetään tunnelmallinen ilta herkullisen ruoan äärellä ja juhlistetaan tasavuosia täyttäviä. Linkistä voit ostaa itsellesi herkullista bouillabaisse-keittoa ja talon leipää Bouillabaisse ja talon leipä | Etelä-Suomen Keittiömestarit ry. (mycashflow.fi)...
Benvenuto! Italialainen iltapäivä
Pasta demopäivä, missä tutustutaan tuotteisiin ja herkutellaan italialaisilla herkuilla. Tästä tulossa lisää infoa. Varaa aika kalenteriisi.
Koko perheen joululounas
Perinteinen koko perheen joululounas, varaa aika kalenteriisi, tästä lisää myöhemmin.